Sulje
Liity Edelläkävijöihin
Liity Edelläkävijöihin
Antti Seppänen 20.9.2019 10:40

Miten ostan liiketoiminta­muotoilua?

Liiketoimintamuotoilun myyminen on helppoa ja mukavaa, mutta sen ostaminen voi olla haastavaa. Liiketoimintamuotoilu on liiketoimintamallien sekä palveluiden kehittämistä tavalla, jossa yhdistetään strategia, palvelumuotoilu ja teknologia. Tällä rajauksella jokainen yritys tarvitsee liiketoimintamuotoilua. Enää jää mietittäväksi tekeekö sen itse vai kumppanin kanssa.

Itse tekemällä tulee aina hyvä!

Maailma on täynnä esimerkkejä, jossa itse tekemällä on saatu aikaan hyvä lopputulos. On myös paljon tarinoita, missä konsultti on pistänyt olemassa olevan liiketoiminnan ihan sekaisin. Jos kuitenkin puhutaan todennäköisyyksistä, niin tietyillä toimintamalleilla synnytetään tietynlaisia lopputuloksia. Tutkimusten mukaan ne yritykset, joilla on korkea muotoilumaturiteetti ovat merkittävästi arvokkaampia kuin ne, joilla ei sitä ole.

Yritys ei voi ulkoistaa vastuuta päätöksistä muotoilukumppanille, vaan kumppanin tarkoitus on tuoda markkinasta, trendeistä ja asiakkaista tietoa sellaisessa muodossa, että yritys pystyy itse päättämään, mitä he seuraavaksi tekevät. Kun tähän yhdistetään osaavaa palvelun tutkimista, kiteyttämistä, innovointia, rakentamista ja implementointia, niin onnistumisen todennäköisyys kasvaa entisestään.

Mitä hitaammin sen parempi!

Keskimäärin yritykset ovat todella hitaita viemään eri hankkeita maaliin. Monesti tarvittaisiin lisää rohkeutta vaatia tuloksia sekä omalta porukalta että kumppanilta.

Projektit etenevät helposti aluksi nopeasti, sitten taas hitaasti, kunnes joku muistaa hankkeen ja sitten kiiruhdetaan jne. Miltä näyttää katsojana, jos juokset sadan metrin matkan pysähtyen 4 kertaa juomaan matkan aikana ja lopulta 80 metrin kohdalla pakkaat kamat ja lähdet kotiin?

Oman kokemukseni mukaan tyytyväisimpiä ovat ne asiakkaat, kenen kanssa hankkeet viedään vauhdilla läpi ja kerralla valmiiksi. Nopeus ei ole synonyymi sille, että tehdään huonosti. Nopeuden hyöty on se, että kiinnostus hanketta kohtaan säilyy sekä asiakkaalla että toimittajalla.

Muista, että oma etusi on aina tärkein!

Valitettavan usein kehitystyötä leimaa helposti enemmän se, miltä minä näytän omassa yrityksessä kuin se, mitä oikeasti asiakkaat odottavat. Tässä johtaminen on avainasemassa eli luodaan sellainen turvallinen ilmapiiri, jossa ymmärretään ajoittaiset epäonnistumiset. Tärkeintä on saada oma väki toimimaan joukkueena, ei yksilöinä. Omat mittarit eivät saisi ohjata kehitystyötä.

Mitä minun ostajana tulee huomioida?

  1. Keskimäärin yrityksillä on liikaa kehityshankkeita meneillään samanaikaisesti. Lopeta turhat ja keskity olennaisiin. Tässä liiketoimintamuotoilu voi erityisesti sinua auttaa. Uskalla käyttää aikaa hyvään suunnitteluun ja mieti, mitä ylipäätänsä pitää saada aikaan.
  2. Tunnista omasta yrityksestä ne henkilöt, jotka ovat kykeneviä viemään kehityshankkeita loppuun. Anna siihen myös mahdollisuus ja VASTUUTA henkilö.
  3. Tapaa muutama potentiaalinen kumppani ja vertaa heidän tapaansa ratkaista haaste/ongelma.
  4. Selvitä kumppanilta referenssit aikaisemmista toteutuksista, sekä niissä käytetyt muotoilumenetelmät. Näin sinulle selviää tarkemmin osaamisen taso.
  5. Kerro rehellisesti yrityksesi tilanne. Kirjoita vaikka NDA jo ennen tarjousta, jotta kumppanilla on riittävä käsitys tarjouksen tekoa varten.
  6. Ymmärrä, että myös sinua tarvitaan kehityshankkeessa. Vaikka kumppani tekisi valtaosan työstä, niin panosta myös omaa aikaasi.
  7. Hankkeessa ihmiset korostuvat (oma organisaatio ja asiakkaat). Ilman heidän sitoutumistansa ei synny onnistunutta lopputulosta.
  8. Hyvää lopputulosta ei synny ilman molemminpuolista luottamusta.
  9. Kehitystyö voi ja pitää olla myös hauskaa. Eräs ranskalainen kokki kehotti olla tekemättä ruokaa pahantuulisena, sillä se tarttuu ruuan makuun.
  10. Varaa riittävästi rahaa kehittämiseen. Hyvää ei saa halvalla. Jos tavoitteena on luoda maailmanluokan palvelu, niin et saa parhaita tekijöitä kehittämään sitä puoli-ilmaiseksi.

Lopuksi

Aina ei ole oikea ajankohta ostaa, kumppanin osaaminen ei osu kohdalleen tai myyjän naama ärsyttää. Silloinkaan ei kannata luopua toivosta, vaan jatkaa keskustelua jonkun toisen kanssa. Paras osaaminen asuu yksilöissä, ei yrityksissä. Ihmisten kanssa ne voittavat palvelut syntyvät tai jäävät syntymättä. Siksi varmista, että tapaat tiimin aina ennen hommien aloittamista.

Tervetuloa vaihtamaan ajatuksia!

p.s. Jos haluat tietää, mitä eroa on liiketoiminta- ja palvelumuotoilulla, niin lue tämä artikkeli.
avatar

Antti Seppänen

Antilla on liki 20 vuoden kokemus yritysten kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä. Hän on ollut osakkaana viemässä suomalaista palveluyritystä kymmenelle eri markkinalle. Hän on vastannut uusien palvelujen konseptoinnista ja kaupallistamisesta. Antti on lisäksi johtanut myyntiä ja ollut rakentamassa myynnin yhteisiä toimintamalleja.