Sulje
Liity Edelläkävijöihin
Liity Edelläkävijöihin
Antti Seppänen 17.10.2017 8:55

Paluu tulevaisuuteen

Michael J. Fox näytteli pääosaa 1985 ilmestyneessä Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future) -tieteiskomediassa. Kyseessä oli ehdottomasti yksi tuon vuosikymmenen klassikkoelokuvista. Ihminen on historiassa aina aliarvioinut lähitulevaisuuden kehitysvauhdin ja vastaavasti yliarvioinut pidemmän aikavälin muutokset. Elokuvan kakkososassa mennään sujuvasti leijulaudoilla, mutta kukaan ei näprää esimerkiksi älypuhelinta.delorean-vere-blogi.jpg

Mitä ovat ne tulevaisuuden trendit, joihin kannattaa uskoa ja panostaa oman liiketoiminnan kehittämiseksi?

Yhden listan julkaisi Helsingin Sanomat. Nämä asiat nousivat esille:

  1. Työn murros - Robotti korvaa minut
  2. Teknologian kehitys - Tekoäly tulee kaikkialle
  3. Energia - Aurinkosähkön kasvu
  4. Ilmastonmuutos
  5. Väestö - Toiset maat vanhenevat, toiset nuortuvat
  6. Kaupungit - Kasvu kiihtyy, valta kasvaa
  7. Uusi maailmanjärjestys - Maailma ilman johtajaa
  8. Ruoka - Oikeanlainen ravinto on uskonto
  9. Terveys - Treenaajien nouseva trendi on lepo

Listalta puuttuu ehdottomasti hallitsemattoman väestönkasvun vaikutukset ja sotilaalliset konfliktit. Lisäksi korostetaan treenaajia, mutta samalla maailman väestön keskipaino nousee ja liikkumattomuus lisääntyy. Ihmiset jakautuvat entistä enemmän kahteen ryhmään. Ja vielä paljon muutakin.

Hesarin listasta voi tehdä suoria päätelmiä. Tee palveluita, jotka hyödyntävät teknologiaa ja ratkaisevat ihmisten ongelmia. Pysäytä ilmastonmuutos. Kehitä aurinkosähköä. Tarjoa palveluita vanhuksille ja terveyteen liittyen kaikille. Keksi uusi ruokatrendi. Luo uusi muodikas urheilu, missä vain nukutaan yhdessä. Lisäksi mieti millaisia palveluita kaupungit tarvitsevat. Näin helppoa se on. Olet pian miljonääri ja menestys on enää tekemistä vaille valmis.

Keskustelin erään tulevaisuuden tutkijan kanssa ja kysyin, mitä hän opettaa tällä hetkellä omille lapsilleen? Vastaus oli yllättävä. Ei hän itsekään tiedä. Ainoa vinkki oli se, että elämässä kannattaa olla kiinnostunut eri asioista ja tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Mielestäni tässä vastauksessa piilee suuri viisaus.

Yritykset kyllä juhlapuheissa panostavat kaikkiin trendeihin, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Miten oikeat kehitysprojektit valitaan? Miten hieno arvolupauksesi näkyy asiakkaille yrityksesi päivittäisessä tekemisessä?

Ole kiinnostunut ympäristöstäsi

Yrityksissä kaikki viisaus ei ole johtoryhmässä eikä hallituksessa. Aloita ensin kuuntelemalla asiakkaitasi ja keskustele heidän kanssaan. Suunnittele uudet palvelut yhdessä. Tätä on aito liiketoimintamuotoilu.

Löydä omasta yrityksestäsi ne näkemykselliset vaikuttajat ja anna heille riittävästi tilaa tuoda esiin omia ajatuksiaan. En tarkoita aloitelaatikkoa, vaan aitoa dialogia ja ihmisten mukaan ottamista kehitysryhmiin. Jeesmiehet/naiset harvoin vievät asioita eteenpäin, joten johtajana uskalla kohdata myös eriäviä mielipiteitä.

Tunnista pelikenttä, missä toimit ja mitkä ovat tulevaisuuden trendit maailmalla vastaavalla toimialalla. Tämän selvittäminen vaatii raakaa työtä, jonka voit hyvin myös ulkoistaa.

Näitä kolmea kokonaisuutta yhdistämällä pääset lähimmäksi oikeaa ratkaisua. Ymmärrä myös se, että asioilla on valtavasti riippuvuussuhteita ja resurssien/rahan panostaminen suunnitteluun kannattaa aina. Uuden liiketoiminnan luominen on kuin rakennusprojekti. Älä säästä suunnittelussa ja hanki kunnollinen valvoja projektillesi.

Mitä tarkoittaa tulla toimeen ihmisten kanssa?

Tämä tarkoittaa jokaiselle ihmiselle vähän eri asiaa. Minulle se tarkoittaa toisten kuuntelua ja kunnioittamista. Eriäviä mielipiteitä pitää sietää, vaikka se vaikeaa usein onkin. Useimmat meistä haluavat olla aina oikeassa.

Yritysten ongelmanratkaisussa tulee entisestään yleistymään trendi, että yritys ostaa lopputuloksen yritykseltä A, mutta projektin tuotannossa voi olla mukana myös yritykset B ja C. Itse projektista ja lopputuloksesta vastaa kuitenkin yritys A. Tämä ostamisen malli vaatii vähän rohkeutta, mutta ennen kaikkea kiinnostusta erilaisia ratkaisuja kohtaan sekä tulemista toimeen erilaisten ihmisten ja yritysten kanssa. Uusi tapa ostaa vaatii myös ostajalta uusia toimintatapoja.

Mitä voi oppia Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta ja Helsingin Sanomien tulevaisuuden trendeistä?

Paluu tulevaisuuteen elokuvan kulttiautona toimi DeLorean-merkkinen takamoottorinen urheiluauto. Elokuvassa auto kyllä kiihtyy ja kulkee, mutta DeLorean oli yksi automaailman suurista epäonnistujista. Auto oli todellisuudessa aivan surkea. Tuotanto alkoi 1981 ja konkurssi seurasi jo 1982. Edes valtava mainonta ei tee huonosta tuotteesta haluttavaa.

Työn murros - Robotti korvaa minut. Olin käymässä eräässä tilaisuudessa, jossa minulle esiteltiin robottia. Kerroin tekeväni myyntityötä, kun minulle leikkisästi todettiin, että tämä kaveri kohta vie työsi. Tiedustelin, olisiko robotilla jotain vinkkiä, millä kehittäisin omia myyntitaitojani. Esittelijä kertoi vähän vaivaantuneena, että valitettavasti se ei ymmärrä suomea ja se vastaa vain hänen esittämiin kysymyksiin. Annoin asian olla. En ole vielä kovin huolissani työpaikkani puolesta. Taidankin soittaa pari puhelua ilman robottia.

Luota siis autovalinnoissa omiin kokemuksiisi ja luotettaviin autoarvosteluihin. Ja vaikka robotit ottavat jatkuvasti isompaa roolia, niin henkilökohtaista tapaamista ihmisen kanssa ei vielä lähiaikoina uhkaa mikään. Menestyvä liiketoiminta luodaan myös jatkossa ympäristöstään kiinnostuneiden hyvin tyyppien kanssa.

Menestystä viikkoon!

Antti

 

Tilaa Veren Digimyytit-blogi sähköpostiisi!

 

avatar

Antti Seppänen

Antilla on liki 20 vuoden kokemus yritysten kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä. Hän on ollut osakkaana viemässä suomalaista palveluyritystä kymmenelle eri markkinalle. Hän on vastannut uusien palvelujen konseptoinnista ja kaupallistamisesta. Antti on lisäksi johtanut myyntiä ja ollut rakentamassa myynnin yhteisiä toimintamalleja.