Moni teknologiayhtiö lähtee uudelle vuosikymmenelle samasta tilanteesta. Vauhdilla muuttuva toimintaympäristö haastaa ja on vaikeaa tehdä päätöksiä siitä, mihin yrityksen pitäisi oikein keskittyä. Uuden kokeilukulttuurin huumassa on viime vuodet kokeiltu uusia disruptiivisia teknologioita, myllätty organisaatiorakenteita ja juostu uusimpien trendien perässä.
Samalla fokus siitä, kenelle näitä asioita oikein tehdään - missä pelataan ja miten voitetaan - on päässyt hämärtymään. Vanhat liiketoimintamallit eivät enää toimi ja uusia ujostellaan. Vähintäänkin ollaan epävarmoja siitä, onko tehty oikeita valintoja. Edelläkävijyys edellyttää kuitenkin rohkeutta. Mihin asioihin teknologian edelläkävijät keskittyvät tänä vuonna varmistaakseen yrityksensä kilpailykyvyn myös jatkossa?
Arvolupaus edellä
Ensimmäinen asia, joka pitäisi laittaa kuntoon, on ymmärrys siitä, kuka meidän asiakkaamme on. Arvolupaukset ja ydinviestit on syytä kirkastaa, jotta kasvuponnistelut osataan kohdistaa oikeisiin asiakkuuksiin. Erityisesti teknologiayritysten helmasynti on se, että asiakkaaksi mielletään usein IT-osasto, kun todellinen asiakas tuskailee arkensa kanssa liiketoiminnan puolella.
Asiakasymmärryksen syventäminen laadullisin haastatteluin tuo teknologiatoimittajalle usein valtavan paljon uutta näkemystä siitä, mihin palvelussa ollaan tyytyväisiä ja mistä todellinen arvo asiakkaalle syntyy. Samalla selviää sekin, mihin lähitulevaisuuden kehitysponnistelut kannattaa fokusoida. Myös myynnin ja markkinoinnin ABM-strategian toteuttamisesta tulee huomattavasti helpompaa, kun meillä on aito ja riittävän hyvä ymmärrys ihanneasiakkaista ja siitä, mitä me pystymme heille tarjoamaan.
Tulevaisuuden kestävää asiakaskokemusta
Teknologiayritykset ovat toimialana sellainen, missä asiakaskokemuksen merkitys korostuu. Menestyvänkin tekkiyrityksen tyypillinen elinkaari on usein vain puolet siitä, mitä jollain toisella toimialalla. Alalle on helppo tulla, ja toisten ratkaisut on helppo kopioida, jolloin kilpailutekijöissä korostuvat aineettomat asiat, kuten yrityksen kulttuuri, tekijöiden osaaminen, asiakasymmärrys ja näiden kautta syntyvä asiakaskokemus.
Se tulevaisuus, mistä sinun tulisi ensisijaisesti olla kiinnostunut, on asiakkaasi tulevaisuus.
Asiakaskokemus ei enää ole vain asiakaspolkuja, osto-ja käyttäjäpersoonia ja niitä vastaavia palvelukirjastoja, vaan tekeminen siirtyy seuraavalle tasolle. Edelläkävijät ymmärtävät strategisen kumppanuuden uudella tavalla ja panostavat nyt siihen, että ymmärtävät paremmin asiakkaansa muuttuvaa toimintaympäristöä ja pyrkivät hahmottamaan oman roolinsa asiakkaan muuttuvissa arvoketjuissa.
IT:tä ostavat asiakkaat peräänkuuluttavat palveluntarjoajiltaan vuodesta toiseen samoja asioita, muun muassa proaktiivisuutta. Mitä jos kurkistaisit tulevaisuuteen asiakkaasi puolesta tai jopa yhdessä asiakkaasi kanssa? Hahmottaisitte sen, mihin asiakkaan maailma on menossa, mitä se tulee heille konkreettisesti tarkoittamaan viiden vuoden säteellä ja miten te voisitte teknologiakumppanina auttaa taklaamaan tulevaisuuden haasteita. Ehkä strategisesta kumppanuudesta pitäisikin siirtyä kohti tulevaisuudenkestävää kumppanuutta.
Tuotteita, jotka myyvät itse itsensä?
Samaan aikaan liiketoiminta odottaa tuloksia, joten moni asiakaskokemuksen kehityshanke siirtyy nyt sinne, missä on mahdollista aikaansaada mitattavia muutoksia. Nämä löytyvät entistä useammin sisäisistä prosesseista tai tuotekehityksestä, ei välttämättä enää myynnistä tai markkinoinnista.
Oletko koskaan esimerkiksi törmännyt Jiran tai Slackin myyjiin tai markkinointiin? Ja silti jotenkin kummasti nämä softat löytävät tiensä yrityksiimme. SaaS-yhtiöt pyrkivät viilaamaan tuotteestaan niin toimivan ja houkuttelevan, että se lähestulkoon myy itse itsensä. Tässäkin liiketoimintamallissa korostuu asiakaskokemuksen merkitys. Menestyvät SaaS-yhtiöt keskittyvät kahteen olennaiseen asiaan – asiakasymmärryksen kasvattamiseen ja ratkaisun käyttöönoton kynnyksen madaltamiseen.
Verkostojen merkitys kasvaa
Kasvua haetaan tänä vuonna ylivoimaisesti eniten nykyasiakkuuksista. Silloin korostuu kyky erottua muista sekä kyky rakentaa merkityksellisyyttä ja kumppanuutta pitkällä tähtäimellä. Näemmekin voimakkaan yhteisöjen nousun. Asiakkaat arvostavat entistä enemmän toimijaa, joka toimii uuden tiedon ja osaamisen fasilitoijana sekä aktiivisena toimijana asiakkaalle relevantissa verkostossa tai ekosysteemissä. Voisiko teidän yrityksenne ottaa roolia jonkin tärkeän teeman ympärillä ja fasilitoida kasaan roundtablen tai muun työryhmän pohtimaan kaikille yhteisiä ja tärkeitä asioita? Rakentamalla yhteisöllisyyttä ja jatkuvuutta aikaansaat ihan uudella tavalla asiakkaan sitoutumista.
Tässä muutamia nostoja asioista, joiden parissa minä työskentelen tänä vuonna teknologiayritysten kanssa. Kiinnostaisiko kuulla lisää? Laita meille viestiä antti@vere.fi, ota Vere Oy some-seurantaan tai liity postituslistallemme.