Vere hallitus

Luomme kasvua liiketoimintamuotoilulla.

Vere Oy yhtiö ja hallitus

Vere Oy on vuonna 2015 perustettu Suomen johtava liiketoimintamuotoilija, jonka missiona on luoda asiakkailleen kasvua. Yhtiön omistaa henkilöstö sekä noin 70 yksityistä sijoittajaa ja sijoitusyhtiötä.

Yhtiön tavoitteena on kasvaa voimakkaasti kolmella alueella:

  1. Tuotteistettuun malliin perustuva konsultoiva liiketoiminta.
  2. Menetelmien sekä oman IPR:n (= Intellectual Property Rights) lisensiointi.
  3. Sijoitukset start-up -yhtiöihin sekä projektien yhteydessä syntyneiden spin-off -yritysten omistaminen sekä niiden saattaminen kansainvälisille markkinoille.

Vere Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii Robin Lindahl. Hallituksen varsinaisia jäseniä ovat Pertti Aimonen, Jarkko Lindroos, toimitusjohtaja Juha Leppänen sekä co-founderit Marko Tulonen ja Heikki Järvensivu.

linkedin-24x24-1 Robin Lindahl on kokenut kansainvälisten suuryritysten johtaja ja muutoksen tekijä. Hän toimii Normet Groupin toimitusjohtajana ja on aiemmin ollut mm. Outotec Oyj:n johtoryhmässä liiketoimintajohtaja sekä tehnyt pitkän kansainvälisen uran Nokialla.
linkedin-24x24-1 Pertti Aimonen on kansainvälisen kasvuliiketoiminnan kokenut tekijä. OptoFidelity Oy:n toimitusjohtajana ja perustajana hänellä on vahva kokemus teknologiayritysten kansain­välistä­misestä ja myynnistä mm. Yhdysvaltain ja Kiinan markkinoilla.
linkedin-24x24-1 Heikki Järvensivu on tehnyt pitkän uran Suomen suurimpien yritysten ylimmän johdon neuvonantajana, strategiakonsulttina ja muutosjohtajana. Hän omaa ainutlaatuisen kokemuksen yritysten liiketoiminnan kehittämisestä sekä johtamisesta. Heikki toimii hallituksen jäsenenä mm. Fresh Servantissa ja LTP Groupissa
linkedin-24x24-1 Juha Leppäsellä on laaja-alainen liiketoimintajohdon sekä myynti- ja markkinointijohdon kokemus kansainvälisistä organisaatioista, pörssiyrityksen johtoryhmätehtävistä sekä start-upeista. Juha on suomalaisen sähköisen kaupankäynnin ja maksamisen pioneeri ja hän on työskennellyt digitaalisen liiketoiminnan parissa jo yli 20 vuotta.
linkedin-24x24-1 Jarkko Lindroos on tunnettu ja asiakkaidensa arvostama myynnin ammattilainen. Hän omaa ainutlaatuisen kokemuksen arvon myynnistä sekä organisaatioiden sitouttamisesta asiakaslähtöiseen toimintaan. Jarkko on työskennellyt merkittävissä myyntivastuissa mm. CGI:llä ja toimii tällä hetkellä Digia Oyj:llä strategisista asiakkuuksista vastaavana johtajana.
linkedin-24x24-1 Marko Tulonen on pääomasijoittaja, start-up advisor sekä kotimaisten ja kansainvälisten kasvuyritysten mentor.  Päätyökseen hän toimii VisionPlus-rahastoyhtiön partnerina ja on yksi yhtiön perustajista. Marko on ollut yli 15 kasvuyrityksen hallituksessa.