Verellä on uniikkia liiketoiminta­muotoilu­osaamista

Kirjoittanut Vere Oy - 23 lokakuuta, 2018

Verellä on uniikkia liiketoiminta­muotoilu­osaamista

 

Mikä saa vastavalmistuneen kauppatieteen maisterin innostumaan liiketoimintamuotoiluun erikoistuneesta nuoresta yrityksestä? Daniel-José Hännisen mukaan Vere vetosi paitsi huikean osaavilla ihmisillään, myös mahdollisuudella päästä osaksi kasvavan yrityksen tarinaa. Veressä on Danielin sanoin jotain ainutlaatuista, joka erottaa sen perinteisistä palvelumuotoiluyrityksistä tai liikkeenjohdon strategiaa tekevistä konsultointitoimistoista. 

uratarina_2_daniel

Asiakaskokemukseen vaikutetaan koko Veren voimin

Puoliksi espanjalainen Daniel tutustui jo edellisessä työpaikassaan Veren toimitusjohtajaan Juha Leppäseen. Yhteistyö oli sujunut loistavasti ja Juha pyysikin myöhemmin Danielia mukaan perustamaansa Vereen, jonka tavoitteena on kehittää yritysten liiketoimintaa tavalla, jossa yhdistyvät strateginen osaaminen, muotoiluajattelu, teknologinen kyvykkyys ja ihminen muutoksen keskellä.

Daniel on itse erityisen ylpeä siitä, että Verellä on hyvin innovatiivinen tapa lähteä muotoilun avulla ratkaisemaan asiakkaiden liiketoiminnan haasteita.

Metodit ovat kopioitavissa ja ihmiset voivat vaihtua, mutta kun nämä kaksi saadaan yhdistettyä oikealla tavalla, tulee uniikki yhdistelmä.


Daniel itse syttyy omassa työssään mielenkiintoisille ja merkityksellisille asiakasprojekteille. Hänestä Veren tekemisessä olennaista on se, että ollaan vakavasti otettavia, mutta ei vakavia. Vaikka projekteissa on tarkka fokus ja aikatauluista pidetään kiinni, on myös tärkeää, että asiakkaat nauttivat tekemisestä. Yksi mieleen­painuvimmista asiakascaseista on ollut Veren julkinen referenssi Invalidisäätiö, jossa yhdessä asiakkaan kanssa luotiin mm. palvelupolkuja uuden strategian tueksi.

”Ymmärsin tämän projektin myötä sen, miten merkityksellistä arvoa voimme yhdessä asiakkaan kanssa tuottaa heidän asiakkailleen.”

Daniel arvostaa oman työyhteisönsä empaattisuutta, joka näkyy arjessa mm. siinä, että ihmiset ovat aina valmiita tekemään kalenteristaan tilaa ja tukemaan toisiaan. Myös asiakkaan saappaisiin osataan ja halutaan astua.

”Vauhti on täällä päätä huimaavaa hyvässä ja haastavassa mielessä”, Daniel jatkaa.

Kitaraa soittavan liiketoimintamuotoilijan omaan työpäivään kuuluu esimerkiksi asiakkaalla käymistä, myymistä, projektiluontoista työtä, omien metodien kehitystä sekä vapaata innovointia ja keskustelua. Normipäivää ei kuulemma ole ja tämä on vain hyvä asia.

Epävarmuuden sietäjä ja oikeasti kova osaaja

Palvelu- ja liiketoimintamuotoilusta puhutaan paljon ja alan trendikkyys houkuttelee osaajia, mutta todellisia näyttöjä ei välttämättä löydy vielä monelta. 

Pitää sietää epävarmuutta. On kova draivi kehittää asioita, mielellään myös mittava kokemus eli track record siitä, miten on kehittänyt uutta epävarmuuden vallitessa”, Daniel kuvailee tulevaa kollegaansa samalla korostaen, että vastineeksi saa kannustavan ja yhteisöllisen tiimin, jossa toisista pidetään huolta.

Verellä ylläpidetään avointa ja suorapuheista kulttuuria, jossa puretaan niin eriäviä mielipiteitä kuin kevyempiä juttuja kahvikupin eli vereläisittäin ”santsikupin” äärellä.

”Ikinä ei ole liian kiire, ettei ehtisi jutella työkavereiden kanssa välillä muustakin kuin työjutuista”, Daniel avaa.

Hänestä on tärkeää, että jokaisen työpanoksella on merkitystä, eikä arvostus perustu asemaan. Toimitusjohtajan johtamistapa on coachaava ja itsenäiseen päätöksentekoon kannustetaan. Virheitä saa tehdä. Verellä käytetään myös paljon aikaa omaan palvelukehitykseen, johon osallistuvat kaikki yrityksen työntekijät.

Jokainen pääsee vaikuttamaan siihen, mitä Vere on nyt ja tulevaisuudessa.


Daniel kuvailee itseään kunnianhimoiseksi ja nauttii siitä, että Verellä on osaajia monelta eri toimialalta ja tehtävistä. Hänestä on tärkeää, että tulija sopeutuu mutkattomasti joukkoon, koska pienessä porukassa ollaan tiiviisti toisten kanssa tekemisissä.

”Silloin kun ihmisellä on hyvä olla työyhteisössä, hän pystyy olemaan ammatillisestikin mahdollisimman hyvä”, Daniel viestii.

 

Tutustu avoinna oleviin työpaikkoihimme!

Oletko seuraava vereläinen?

Katso avoimet työpaikkamme tai lähetä avoin hakemus.

Tutustu työpaikkoihin!