Sulje
Liity Edelläkävijöihin
Liity Edelläkävijöihin
Jenni Särkkä 31.8.2020 12:18

Vieraskynä: Pandemian jälkeinen maaperän hoito

Koronaviruksen aikaansaama epävarmuuden hyökyaalto on keväästä laantunut, mutta ei suinkaan poistunut täysin. Miltä aallon alta paljastuva organisaatioiden maaperä näyttää kaiken tämän jälkeen? Minkälaisin keinoin kasvun siemenet viljellään uuteen kukoistukseen seuraavassa vaiheessa?Selviytyäkseen organisaatioiden oli heittäydyttävä samaan veneeseen ja reagoitava nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen. Kyvykkäimmät loivat kaaoksen keskellä pikavauhtia uusia toimintamalleja nopeasti itseohjautuvaan suuntaan, jossa selkeät tavoitteet, tekemisen kirkas fokus ja nopea päätöksenteko sulattivat tiimien väliset siilot ja byrokratian. Virtuaalinen etäläsnäolo ja inhimillisyys teknologian tukemana mahdollistivat omalta osaltaan mukautumista uuteen tilanteeseen. Mahdollisuudet onnistuneeseen selviytymiseen ovat kuitenkin erilaiset yrityskulttuurin lähtötasosta riippuen.

Vahva yrityskulttuuri antaa suojaa

Korona on erottanut jyvät akanoista. Muutokset yrityskulttuurissa ovat hitaita. Sen vuoksi koronan jälkeiset seuraukset ovat pirstaleisia. Yritykset, jotka kohtasivat suuren aallon entuudestaan vahvan kulttuurin pohjalta kykenivät nopeasti navigoimaan uuteen suuntaan ja erottumaan yllättävässä tilanteessa rakentamalla ketterästi lisää menestymisen mahdollisuuksia asiakaskokemukseen panostaen. Vahvojen kulttuurien yhteisöissä kulttuuri toimii vahvempana kompassina kuin strategia. Heikon yrityskulttuurin yritykset sen sijaan huomaavat koronan rikkovan jo valmiiksi haurasta kulttuuriaan: sopeutuminen vaatii keinoja, jotka ylittävät yrityksen kyvyt muutokselle. Tarvitaan enemmän ja tarkempia toimintasuunnitelmia.

Yhteensopiva yrityskulttuuri voi toimia pääsylippuna ekosysteemiin, jossa kulttuuri rakentuu yhteisesti jaetusta ja ymmärretystä tarkoituksesta, rakenteista, insentiiveistä ja riippuvuussuhteen toisiinsa muodostavista toimijoista.

Pandemia on näyttänyt haavoittuvuutemme ja riippuvuutemme toisistamme. Se on osoittanut yritysten välisen yhteistyön merkityksen arvonluonnin keskiössä. Yrityskulttuurilla on merkitystä myös yritysten välisessä yhteistyössä - ekosysteemissä. Yhteensopiva yrityskulttuuri voi toimia pääsylippuna ekosysteemiin, jossa kulttuuri rakentuu yhteisesti jaetusta ja ymmärretystä tarkoituksesta, rakenteista, insentiiveistä ja riippuvuussuhteen toisiinsa muodostavista toimijoista. Yhteiset arvot ja päämäärä tuovat ekosysteemin yhteistyöhön helppoutta, joka antaa tilaa uusille innovatiivisille sopeutumisille yhä monimutkaisimpien ja toisiinsa kytkeytyneiden ongelmien ratkaisemisessa.

Aalto paljasti altaan maaperän, joka oikealla hoidolla ja halutun tulevaisuuden kuvan rakentamisella mahdollistaa jälleen vehreän kasvun. Paluuta aiempaan ei ole. Yritysten maaperän – kulttuurin – vahvuudet tulevat ohjaamaan tulevaisuuden menestystä. Se tulee vaatimaan kehittyäkseen seuraavalle tasolle ketteryyden lisäksi psykologista turvallisuutta, johtajuutta, luottamusta, inhimillisyyttä ja empatiaa.

avatar

Jenni Särkkä

Jenni on intohimoinen muutoksen mahdollistaja, jota motivoi strategisen ajattelun muuntaminen käytännön ketteriksi teoiksi ja asiakasarvon rakentaminen yhdessä teknologian mahdollisuuksien avulla.

Sinua voisi kiinnostaa myös